30.7.17

Tervetuloa
50 hittiä -listan arkistoon

Tällä sivustolla on kuvatiedostoina kaikki 50 hittiä -listat, jotka kokosi Timo Pennanen ja joita julkaistiin Rumba-lehdessä ja sen nettisivuilla vuosina 1992–2007. Ne on skannattu siksi, että alkuperäiset tiedostot eivät enää olleet joko saatavilla tai avattavissa. Listakuvat suurenevat klikkaamalla.

Esillä on tekijän omat arkistoversiot, joita myös lähetettiin faksina yhteistyökumppaneille. Alkuvaiheissa muoto vaihteli, ja informaatio lisääntyi vähitellen. Vuonna 1994 mukaan tuli graafi, josta näkyvät hittien kokonaispisteet ja radiosoittopisteiden osuus. 1996 printin alareunaan ilmestyi tietoa nousijoista, laskijoista ja putoajista. Tämä sisältö säilyi suunnilleen sellaisena listan loppuun asti.

Rumba 50 hittiä oli suomalainen hittilista, joka pyrki mittaamaan kappaleiden suosiota mahdollisimman laajasti. Levymyynnin ja radiosoiton suhde oli yhtä suuri, lisänä oli pienemmillä kertoimilla myös disko-, tanssi- ja videolistoja. Levymyynti tarkoitti sekä single-, että albumimyyntiä, joista jälkimmäinen pisteytettiin mutkikkaalla kerroinsysteemillä.

Radiokenttä muuttui 15 vuoden aikana paljon. Alkuvuosina kaupallinen radio tarkoitti paikallisradioita, joiden soittoja kokosi listaksi Discopress Oy. Ketjuja ja valtakunnallisia mainosradioita tuli vasta 1990-luvun loppupuoliskolla, ja asemien painoarvoja säädettiin aina uusien mukaan tullessa ja vanhojen lopettaessa. Yleisradiota edustivat alusta asti Radio Suomi ja Radiomafia/Yle X, myöhemmin tuli X3M ja mukana käväisi myös Yle Q.

Single- ja albumilistojen rooli säilyi muuttumattomana lähes kalkkiviivoille, jolloin mukaan tuli latausmyynti. Samalla kun lataukset vahvistivat singlelistaa, myös ulkomailta hankittu radiolistasysteemi pyöri niin hyvin, että 50 hittiä -lista oli hyvä lakkauttaa.

Listat on järjestelty viikkojen ja Rumba-lehtien numeroinnin mukaan. Tekstit ovat peräisin kustakin lehdestä, niissä on sekä Suomen että maailman listoja kommentoineen Irtonumeroita-kolumnin se osa, joka käsittelee 50 hittiä -listaa. Voit laittaa oikeanpuoleiseen hakukenttään sekä vuosi- ja viikkolukuja että artistien nimiä. Peräkkäisiä sivuja voi selata alareunan uudemmat tekstit/vanhemmat tekstit -linkeillä.

Listan synnyn 25-vuotispäivänä 14.8.2017
Timo Pennanen